Voi sentään minkälainen viikon aloitus. Heti on pakko myöntää, että tiistai aamun ja tämän illan treenit jäi kokonaan välistä surkeiden yhteen sattumien takia. Ruokavalion kanssa sentään menee hyvin!
Tiistai aamuna oli tarkoitus lähteä salille huhkimaan. Olin pyytänyt kissanpennulle rokotus- ja sirutusajan mahdollisimman aikaiseen aamuun, jotta kerkeän suunnitelmani toteuttaa. Käytin koiria samalla aamupissillä, joten ne tulivat autoon mukaan. Eläinlääkäri sijaitsee ehkä 400 metrin päässä meiltä, jos autotietä mennään. Kävellen pääsee suorempaa reittiä.
Alkoi heti huonosti eläinlääkärissä, kun ajat olivat puoli tuntia myöhässä, mutta ei hätiä! Mulla oli aamusta silti rutkasti aikaa töihin menoon, joten sali tulisi onnistumaan siitä huolimatta. Suunnitelmissa oli viedä elukat kottiin ja suunnata samantien matkaan. Jumppavaattetkin oli valmiiksi päällä ajan säästämiseksi.
Kun kissanpentu oli käyttäytynyt oikein mallikkaasti eläinlääkärissä, alkoi matka kohti kotia. Jo ihan ensimmäisessä ylämäessä auto alko hytkymään oudosti. Olin jo pakittamassa takaisin parkkipaikalle, mutta päätin yrittää vielä uudestaan. Auto lähti kipuamaan hyvin mäkeä ylös ja päästiin vilkkaammalle tielle asti. Kun vaihdoin vaihdetta isompaan, alkoi nytkyminen uudestaan ja siihen tyssäs matka.
Muutama ärräpää pääsi, sillä olin jonnin aikaa ajanut bensavalo päällä. Oli töiden ja jumppien jälkeen aina laiskottanut niin paljon, etten jaksanut lähteä kiertämään pitempää matkaa kotiin ja tankin kautta. Suunnitelmissa oli just tänä aamuna käydä sielä tankillaki. Se oli tässä vaiheessa sitten myöhästä.
Ei muutako hätävilkut päälle, vaihde päälle ja ulos autosta. Ei siinä auttanu muu keskellä vilkasta katua, kuin lähtiä työntämään sitä kotteroa seuraavaa risteystä kohti. Risteykseen olisin muutenkin kääntynyt, joten tavoitteena oli 100 metrin työntöurakka.
Siinä me oltiin. Twingo ja minä. 1000 kiloa vastaan minun voimat. Pakkanen ja lumi vaikeuttamassa matkaa. Persposkia alko heti palella, kun kylmä tuuli puski ohuiden jumppatrikoiden läpi. Kiitin itseäni siitä, etten ollut valinnut lyhyitä housuja.
Toisella kädellä tartuin rattiin ja toisella kuskin oveen, jota pidin auki. Työnsin ja ohjasin. Viidestoista auto ajaa ohitseni. Ketään ei kiinnosta perse pitkällä puurtava nuori neitonen pakkasessa ilman pipua. Pito pysyy hyvin jaloissa, auto tuntuu kevyeltä aina niin kauan, kun pysyy mahdollisimman kaukana tienreunasta. Sielä on enemmän lunta ja työntäminen vaikeutuu. Bussipysäkki häämöttää puolessa välissä matkaa. Siihen on hyvä parkkeerata hetkeksi ja levähtää. On niin raskasta.
Kuuluu tuuttauksen ääniä. En edes jaksa kääntyä katsomaan. Ohitseni ajaa bussi ja kaahaa suoraan edestäni pysäkille. Tuuttauksen oli kai tarkoitus olla varoitus siitä, että pysäkki on hänen paikkansa, ei minun. Joudun vetämään autoni vauhtia vastaan, jotta saan sen pysähtymään. Bussi noukkii kyytiläiset mukaan ja painelee matkoihinsa. Melkein tekee mieli nostaa keskisormi pystyyn.
Vitut siitä! Vitut mistään levähdyksistä! Jatkan työntämistä. Puolet vielä jäljellä. Kahdeskymmenesviides auto ajaa ohitseni. En katsele ympärilleni, en välitä siitä ettei muut välitä. Ei kiinnosta enää yrittää olla mahdollisimman reunassa. Nyt loppu minunkin muiden ajattelu, kun ei muutkaan ajattele auttaa minua.
Olen juuri kääntymässä risteykseen kun ohitseni ajaa noin kolmaskymmenes auto. Hän ajaa vähän matkan päähän eteeni ja autosta nousee vihdoin se komea, nuori, pelastava prinssini. Ulkomaalaistaustainen nuori mies juoksee ja huutaa: Minä tulen auttamaan!
Hän pinkoo samantien auton taakse ja työntää vauhtia. Risteykseen tulee pakettiautossa vanhempi mies. Hän tarjoaa myös apua. Kiitän heitä.
Yhteistuumin otamme nuorelta prinssiltäni köyden ja päätämme hinata pakettiautolla minut kotiin. Matkaa on jäljellä iso ylämäki, noin 200 metriä ja ollaan perillä. Sinne me huristellaan jonossa. Parkkipaikalla kiitän vuolaasti nuorta miestä avusta. Hän oli ensimmäinen jolta liikeni aikaa minun auttamiseen. Vanhemman miehen kanssa työnnämme autoni vielä parkkiruutuun ja kätellen kiitän häntä.
Ei tullu lähdettyä salille enää sen jälkeen. Meni kyllä salitreenistä. Auto ei toiminut seuraavanakaan päivänä ja jouduin menemään bussilla töihin. Melkein teki mieli kysyä bussikuskilta, sattuiko hän olemaan eilenkin vuorossa ja eikö tosiaan tuntunut pistoa sydämessä, kun näki minut työntämässä yksin autoa. En siis päässyt tämän illan hiittiinkään, koska jumppapaikka on melkein 10 kilometrin päässä.
Veli korjasi auton. Nyt toimii sekin pirulainen. Huomenna salille hauis-selkä-vatsa-päivää viettämään! Selätin kotiutui tänään. Jos se vaikka alkaisi auttamaan noissa selkävaivoissa.
-Epsa
Kaikki konneet vastustaa minua! Uuden kännykän korjaustyöt viivästyy varaosan odottelun takia, vanhan kännykän muisti on nyt jo täynnä, joten en pysty katsomaan kuvia, järkkäri on edelleen toimimaton ja nyt kun olin lisäämässä kuvia, ei ulkoinen muistikaan toimi! Ei kuvia siis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti